Perusmaksu elintarvikevalvonnasta
Valvonnan perusmaksu vuonna 2022 Vuoden 2022 alusta alkaen peritään tarkastusmaksujen lisäksi valvonnan perusmaksu, joka on 150 euroa vuodessa valvontakohdetta kohden. Valvonnan perusmaksua ei peritä rekisteröidyiltä alkutuotantopaikoilta, kyläkaupoilta eikä yleishyödyllisiltä yhteisöiltä kuten ruoka-aputoimijoilta. Lisätietoa Ruokaviraston sivulta Muista ilmoittaa toiminnan keskeytyksestä tai…
Aikuisopisto siirtyy tilapäisiin tiloihin
Aikuisopiston väki muuttaa parhaillaan toimintaansa tilapäisiin tiloihin, koska omat tilat kulttuuritalossa remontoidaan kevään aikana.
Päiväkoti Kuperkeikassa koronatartunta
Päiväkoti Kuperkeikassa on todettu koronavirustartunta 16.12.
Virastotalon aukioloajat jouluna
Mustasaaren kunnan virastotalo on kiinni 24.–31.12.2021. Virastotalo on auki torstaina 23. joulukuuta klo 13 saakka.
Koronarokotukset Mustasaaressa
Koronarokotuksille on suuri tarve Mustasaaressa, joten toivomme, että varaat rokotusajan ensisijaisesti nettiajanvarauksesta.
Mustasaaren keskuskoulussa uusia koronatartuntoja
Mustasaaren keskuskoulussa on todettu uusia koronavirustartuntoja maanantaina 13.12.
Kvevlax lärcenterin koronatapaus olikin negatiivinen, Keskuskoulussa uusi koronatartunta
Kvevlax lärcenterissä 7.12.2021 todettu koronatapaus olikin negatiivinen. Mustasaaren Keskuskoulussa on todettu uusi koronavirustartunta.
Vaasan satamatien ympäristövaikutusten arviointiluonnoksen infotilaisuus
Mustasaaren kunta järjestää infotilaisuuden Mustasaaren kunnan alueella kulkevan Vaasan satamatien ympäristövaikutusten arviointiluonnoksesta torstaina 16.12. klo. 18–20.
Aluevaalit: Ehdokashakemukset tulee jättää viimeistään 14.12.
Puolueiden ja valitsijayhdistysten tulee jättää tammikuun aluevaalien ehdokashakemukset aluevaalilautakunnille viimeistään 14.12.2021 klo 16.
Solgårdin palvelutalossa koronatartunta
Sepänkylässä sijaitsevassa Solgårdin palvelutalossa on todettu koronavirustartunta 8.12.2021.